LEO MECHELIN (1839–1914) KOOTUT TEOKSET 1 - 6
|
Kuusi vuotta kestänyt mittava Leo Mechelin – Pro lege -hanke valmistui vuoden vaihteessa 2025/2026. Suomen tasavaltainen hallitusmuoto täytti vuonna 2019 sata vuotta. Leo Mechelin -säätiön aloitteesta Valtioneuvoston kanslia käynnisti vuoden 2020 alussa hankkeen Leo Mechelinin koottujen teosten toimittamisesta ja julkaisemisesta. Keskeisimmät aineistot ovat kirjeenvaihto, lehtikirjoitukset, painetut teokset, pöytäkirjat ja muistiot valtiopäivillä, senaatissa ja Helsingin kaupunginvaltuustossa sekä puheet, runot ja yliopistoluennot. Alkuperäistekstit on digitoitu, tulkittu, käännetty suomeksi ja ruotsiksi sekä julkaistu hankkeen omilla verkkosivuilla leomechelin.fi
Leo Mechelinin omat tekstit kertovat autenttisesti hänen ajattelustaan ja kehityksestään merkittäväksi ja monipuoliseksi vaikuttajaksi, pääkaupungin kehittäjäksi, suomalaisen oikeusvaltion rakentajaksi ja kansainvälisen rauhantyön uranuurtajaksi. Leo Mechelinin ajatuksilla oikeusvaltiosta ja sääntöpohjaisesta maailman järjestyksestä olisi käyttöä vielä tänä päivänä. |
Päätoimittaja, dosentti, VTT Raimo Savolaisen johdolla laajasta aineistosta on valittu aineisto LEO MECHELIN (1839–1914) KOOTUT TEOKSET 1–6 painettuun versioon. Kirjasarjan kaikki osat on nyt julkaistu ja koko kirjasarja siten saatavilla. Julkaisija on Rosebud Books.
Kirjasarja on näyttävä sisustuselementti kirjahyllyssä, mutta erityisesti se on tärke tietopaketti. Siinä on todella paljon mielenkiintoista luettavaa. Ja riittää, kun lukee joka toisen sivun. Toinen sivu on suomeksi, toinen sivu ruotsiksi. Kirja on kokonaan Leo Mechelinin itsensä kirjoittamia tekstejä lukuun ottamatta lyhyitä, tutkijoiden jokaiseen osaan kirjoittamia johdantoja, jotka toki kannattaa myös lukea. Kirjat etenevät kronologisessa järjestyksessä, mutta kirjat voi lukea tai selailla haluamassaan järjestyksessä. Leo Mechelinin kootut teokset voit hankkia Rosebud-kirjakaupoista tai tilaamalla Rosebudin verkkokaupasta www.rosebud.fi |
|
Osa 3
1882–1890: Kauppa ja politiikka – ensimmäinen senaattorikausi Finanssitoimikunta Précis du droit public Kauppa ja teollisuus Yhdenmukaistamisohjelma |
Osa 4
1890–1898: Mielipidevaikuttaja – Suomen oikeudellinen asema Ovatko Suomen oikeudet ristiriidassa Venäjän etujen kanssa Suomi 19:llä vuosisadalla Suomalainen vauraus |
|
Osa 5
1898–1903: Vastarinta – ensimmäinen sortokausi Helmikuun manifesti Kansainvälinen tuki Jalojen sielujen yhteinen kamppailu Kotikentällä |
Osa 6
1903–1914: Karkotus ja paluu – äänioikeusuudistu ja rauhantyö Maasta karkotettuna Venäjän – Japanin sota Paluu – Marraskuun manifesti Äänioikeusuudistus ja Mechelinin senaatti Pro Finlandia – Toinen sortokausi Kansainvälinen rauhantyö |