HautajaisetKANSALLISFILMOGRAFIA ELONET Dokumenttifilmi Leo Mechelinin hautajaisista, jotka järjestettiin 2. helmikuuta 1914. Siunaus ja surujumalanpalvelus olivat Helsingin Nikolainkirkossa eli nykyisessä Tuomiokirkossa. Niistä muodostui suuri kansanjuhla, symbolinen mielenosoitus sortovaltaa vastaan. Koulujen oppilaat saivat vapaata ja kaupat sulkeutuivat muutamiksi tunneiksi. Mechelinin haudalle Hietaniemen hautausmaalla laskettiin yli 600 seppelettä. Helsingin Sanomat raportoi hautajaisista peräti kolmella sivulla: runsaasti puheita ja surunvalitteluja kotimaasta ja ulkomailta.
YLE ELÄVÄ ARKISTO YLE:n Elävä Arkisto, dokumenttifilmi Leo Mechelinin hautajaisista. Alkuvuodesta 1914 Suomessa vietettiin surujuhlaa, kun senaattori Leo Mechelin haudattiin Helsingissä monin kunnianosoituksin. Leo Mechelin oli autonomian ajan loppupuolen tärkeimpiä poliittisia johtajia. Liberaaleihin lukeutuva Mechelin oli sortovuosina autonomian ja perustuslaillisten oikeuksien vankkumaton puolustaja. Vuosina 1905-1908 hän johti ns. Mechelinin senaattia, jota on pidetty Suomen ensimmäisenä poliittisena hallituksena. Mechelinin senaatti antoi ensimmäisenä maailmassa kaikille 24 vuotta täyttäneille kansalaisille ääni- ja vaalioikeuden. Teksti: Reijo Perälä |
Leo Mechelinin hauta
Brander Signe HKM, Valokuvaaja 1914 Helsingin kaupunginmuseo HS myös julkaisi 27. 1. 1914 Eino Leinon Mechelinin muistolle omistaman runon "Kansalaisseppel", jossa Leino kutsuu Mecheliniä "sorretun kansan Päämieheksi".
|
KansalaisseppelLeo Mechelinin muistolle - Eino Leino
Varmaan hän oli myötäsään soutajaks luotu, otsalla onni, sielussa sointu ja rauha; sorjemmin sous hän, vaikk’ oli vastasää suotu, koittanut konsana vaikka ei lepo lauha. Myrskyssä seista hän tahtoi, taistella tohti ja mahtoi, työmies kuin ei kukaan, johtaja, tempaaja mukaan, mestari muodon ja sanain, kyntäjä valtaisten vanain, hän, Päämies, min haudalla sorrettu kansa voi vieläkin muistella vapauttansa. Taiteita suosi hän, tieteitä viljellä ehti, kansansa yhteys ain oli mielessä hällä; kaunista kauniimpaa ei laakerilehti kansalaiskuntoa kuin oli miehellä tällä. Korkeinna kaikista muista kumpunsa kunniapuista, myrskyt kun mylvii ja raastaa, puu pyhä oikeuden haastaa, laulaen lain ikikieltä, miettien sankarin mieltä, Päämiehen, min haudalla sorrettu kansa voi vieläkin toivoa vapauttansa. Pystynä kulki hän: tiensä ja määränsä tiesi, kaiutti kansansa oikeutta kuin jalopeura; kunnian soi hälle ystävä kuin vihamiesi, kolme miljoonaa oli sankarin seura. Sortajan suut hän suisti, kaukaiset maat hänet muisti, muodoissa lempeetä, mutta aatteissa karkaistunutta poikaa pohjolan peräin, miestä miekankin teräin, Päämiestä, min haudalla sorrettu kansa voi vieläkin vannoa vapauttansa. Harmaa on taivas, halla mielihin hiipii, raskaina riippuen itkevät puut sekä pilvet; kuoleman tuuli kansamme toivoja riipii, mutta kummuista kaikuvat kalvat ja kilvet. Kuulkaa! Se Suomen on soitto! Tuomiopäivän on koitto! Nousevat paatiset parmaat, veisaavat vainajat harmaat voittoa Väinölän rantain, urhoa kilvellä kantain, Päämiestä, min haudalla sorrettu kansa voi vieläkin leimuta vapauttansa. Eino Leino |